Hiljaiselostani blogissa saattaa saada vääristyneen kuvan siitä, etten olisi suunnistukselle uhrannut ajatustakaan kevään aikana. Näin ei kuitenkaan ole, vaan olen epäsäännöllisen säännöllisesti matkannut rasteille noin kerran viikossa. Vain viime viikkoina ratkaiseva lopputreeni jäi väliin, sillä promootio ja hajonnut auton etulyhty hankaloittivat metsän siimekseen pääsyä.

Venlat juostaan huomenna. Tai no kuka siellä sitten aikookaan juosta. Itselläni ohjelmassa taitaa olla lähinnä rauhallinen metsäkävely, sillä yskimiseni kuulostaa kaikkea muuta kuin terveeltä. Kaikkeni aion silti antaa, sillä juhannusviikko on hyvää aikaa sairastaa vaikka keuhkokuume, kukaan ei kuitenkaan muutenkaan tekisi mitään yhteiskuntaa hyödyttävää. Sitä paitsi juhannusstressin voi unohtaa ja nautiskella keskiyön auringosta sairaalan parvekkeelta.

Viime vuoteen verrattuna olo on kumman tyyni. Nyt näyttäisi siltä, että täysin pyytämättäni (ja vastustuksesta huolimatta) pääsen aloittavalle osuudelle. Väenpaljoutta vihaavani ja hitaana ihmisenä tämä ei tosiaankaan ole suosikkipaikkani. Lisäksi pelkään, että viipymiseni omalla osuudellani laskee muiden taisteluintoa. Alkukesän rasteilla olen tosin pysynyt suhteellisen hyvin kartalla, joten nyt ainakin toivon välttäväni viime vuoden kaltaiset superpummit ja päättömät harhailut.

Sää ei tänä vuonna taida suosia, sillä viikonlopuksi on luvatut koleaa ja sateista ilmaa. Taidan käydä vielä tänään ostamassa avasuuspeitteen, johon voin yön ei niin pimeinä tunteina kääriytyä suojautumaan hypotermialta. Suomen kesässä pipo on aina pop.

Oikeastaan suunnistamisen suhteen eniten vaikeuksia on tänä vuonna ollut rastipaikalle löytämisessä. Vielä kertaakaan en ole onnistunut ajamaan suoraan ja suunnittelemaani reittiä, joten huomisaamuna taidamme lähteä matkaan hyvin varhain. Olisi noloa myöhästyä lähdöstä vain sen vuoksi, ettei löytänyt Jukolaan.

No niin, olen taas vähitellen päässyt suunnistusjuttujen makuun ja mainostaminen onkin tuottanut tulosta. Tähän mennessä kolme työtoveriani on ilmoittautunut mukaan, kun jälleen jokin hikinen iltapäivä karautan (vain hieman homeisella) peltiratsullani kohti kuntosuunnistuksen ihmeellistä maailmaa. Tosin alan tuntea itseni jo hieman proksi (tulokset eivät tosin tue tätä luuloa), sillä eilen Solvallan rasteilta palatessa lipsautin hyvin suunnistuksellisen kommentin: "pitää verratakin viime vuoden karttaa ja reittejä". Tottakai kartat ovat tallessa ja tottakai minua kiinnostaa, meninkö tällä kertaa huomaamattani samoja polkuja kuin vuosi sitten.

Intron jälkeen todettakoon, että kahdet rastit ovat tältä kesältä suoritettuna. Aloitus oli hyvin pehmeä, sillä Pirkkolan rasteilla pääsi kulkemaan lähes koko matkan pururataa tai kevyen liikenteen väyliä. Otimme rastit lähinnä kartta- ja kompassiharjoituksen kannalta ja sellaisena se toimikin hyvin. Ehdimme maaliin hyvissä ajoin ennen sulkemista ja pääsimme sadan parhaan joukkoon. Tästä itseluottamus nousikin sen verran, että eilen Solvallassa keskityimme tekemään omaa suoritustamme ja hyvinhän sekin näytti riittävän. Solvallasta lähti yhtä monta varsinaista naista kotiin kuin lähdössä metsään katosikin. Viime vuoteen verrattuna ainakin oma ratani vaikutti hieman haasteellisemmalta. Solvallassa suunnistetaan aika paljon avokalliolla, mikä ei meikäläisen taidoilla onnistu kovin hyvin. Välillä joutui etenemään melko hitaasti, kun yritti saada kartasta kiinni. Aika alkupuolella tein peruskämmini, eli luulin seuraavana ojan vartta, jota en sitten seurannutkaan. Päädyin väärälle puolelle suokaistaletta, joten nyt tuli testattua märkien nastareiden ominaisuudet. Ihan hyvin toimivat, mutta  huonojen sukkien takia puolivälissä alkoi kantapäässä tuntua ja kotona osa kantapään nahasta lähtikin irti sukan mukana. Nättii.

Ehkäpä taidot tosiaan ovat vähitellen karttuneet, sillä eilen löysin rastit suhteellisen sujuvasti ja pääsin jopa kahdesti neuvomaan muita. Toivottavasti huidoin edes suunnilleen oikeaan suuntaan. Valitettavasti nyt tajusin, että talven mielikuvaharjoittelu on jäänyt liian vähäiseksi, koska suunnistuksen puolesta olisin voinut välillä juostakin, mutta kunto ei vain riitä. Toisaalta turvallisuuden kannalta etenemistahtini oli sopiva, sillä todistin taas omin silmin, miten verinen laji suunnistus on. Eräs miespuolinen suunnistaja nimittäin juoksi ohitseni naama veressä ja huikkasi menneessään että pienestä pintanaarmusta oli kyse. Maalissa näin saman hlön uudestaan ja kuulin, että miekkonen oli kaatunut kivikossa ja lyönyt naamansa kiveen, haljennut huuli oli kuitenkin loppumatkan aikana jo kuivahtanut. Siinä voikin sitten tiistaina töissä selitellä, että suunnistamassa ollaan oltu, siitä tämä turvonnut naama.

Paniikkia tai ehkä ihan vaan mielenkiintoa, päätin lähteä lauantaina Kirkkonummelle Itärasteille. Harjoitteluaika kun alkaa käydä vähiin, sillä tiedekuntamme promootio lähestyy ja viikot täyttyvät tanssiharjoituksista, kai sekin treenistä paremman puutteessa menee.

Haa, huomenna ollaan menossa pitkästä aikaa rasteille. Kävin "avaamaassa" paikkoja eilisellä lenkillä. Vähitellen pystyn taas kävelemään nykimättä eikä nivelsärky toivottavasti valvota enää ensi yönä. Kivaa kuitenkin päästä mettään. Tässä on nyt jonkinlaisia suorituspaineita, koska olen saattanut antaa itsestäni hieman positiivisesti ylilatautuneen kuvan suunnistajana, kuin tarua ihmeellisempi totuus onkaan.
Ensi viikonloppuna saan taas punaisen salaman käyttööni, kunhan olen suorittanut kevään perusrutiinit, eli pessyt homeen pois penkeistä ja suorittanut hiiriperheen eliminoinnin. Olen hieman huolestunut auton ilmastoinnista, sillä isä oli hankkinut nissaniin uuden takaoven, eikä ilma pääse enää kulkemaan vapaasti kuljettajan takana olevan oven "tuuletusluukusta". Myös auton arvon jokakeväinen tuplaaminen on suunnitelmissa. Viime vuonna projekti toteutettiin hankkimalla uudet renkaat, tänä keväänä olen suunnitellut navigaattorin ostoa. Hyvin suunnistushenkistä.

Joukkueemme ei pääsekään tänä vuona kisailemaan AU:n alla, näyttää siltä, että olen ainoana osallistumassa Tampere-Jukolaan. Varsinaiset naiset sen sijaan ovat hyvin innostuneita osallistumisestamme, joukkueita saimme kasaan kaksi! Kevään aikana joudutaan siis tekemään tiukka karsinta ykkös- ja kakkosjoukkueiden välillä. Ensi viikolla allekirjoittanut ja suunnistushousuillaan viime kesänä kohauttanut "Niko" opastamme osakunnan porukkaa tämän jalon lajin (suunnistuksen) maailmaan.
Kokosin jo valmiiksi hyvin sekavan esityksen alkukesän kuntorasteista:

Iltarastit maanantaisin 17-18:00-18:30, maali suljetaan klo 20, 5€, emit 1€
Espoorastit tiistaisin klo 17:00-19:00, maali poistuu klo 20:30, 5€, emit 1€
Aluerastit keskiviikkoisin klo 16:30-18:30 (maali suljetaan klo 20), 5€, emit 1€
Itärastit lauantaisin klo 11:00-13:00, kertamaksu 5€, emit 2€

ma 28.4.         Pirttimäen ulkoilumaja

ti 29.4.           Siikajärvi, Siikajärventie 99. Opastus Nupurintieltä (110).

ti 29.4.           Ylästö, Kehä III/Ansatie, Vantaa (Huom. tiistai !)

la 3.5.             Veikkola

ma 5.5.          Pirkkolan liikuntapuisto   

ti 6.5.              Lahnus, Vanha Lahnuksentie 15.

ke 7.5.           Pihlajisto, Pihlajistontie 3, Helsinki

la 10.5.           Laajasalo, Tullisaari

ma 12.5.         Solvallan urheiluopisto         

ti 13.5.            Karhusuo, Karhuniitynkuja 3.

ke 14.5.         Mätäkivenmäki, Kelatie 14, Tuusula

la 17.5.          Kauhala 10/-06 Lapinkyläntien (1130) ja Kauhalantien risteys 

ma 19.5.        Paloheinän ulkoilumaja

ti 20.5.           Petikko, Tallimäentie

ke 21.5.         Simonkylän koulu, Koivukyläntie 52 ,Vantaa 

la 24.5.          Landbo 10/-08 Uusi Porvooontien ja Knutersintien risteys

ma 26.5.        Luukin ulkoilumaja

ti 27.5.           Latokasken koulu Latokaski.

ke 28.5.         KeiKan maja, Kirkantie 15, Vantaa

la 31.5.          Kulloo 10/-06 Nesteentieltä Porvoonväylän kohdalta

ma 2.6.          Kattilajärvi

ti 3.6.            Serena, Tornimäentie 10.

ke 4.6.           Siikajärvi, Siikajärventie 99, Espoo 

la 7.6.            Laajasalo, Tahvonlahti

ma 9.6.          Salmin ulkoilualue

ti 10.6.           Kauklahti, jalkapallohalli, Myntinsyrjä.

ke 11.6.         Länsisalmi, Sotungintie, Vantaa 

la 14.6.            VENLOJEN VIESTI

ma 16.6.        Laakson ratsastusstadion

ti 17.6.           Leppävaaran urheilupuisto, Vanha maantie 13.

ke 18.6.         Kiimassuo, Nupurintie 47, Espoo

ma 23.6.        Solvallan urheiluopisto

ti 24.6.           Siikaranta, Naruportintie 68.

ke 25.6.         Kuusijärvi, Kuusijärventie 1, Vantaa

ma 30.6.        Paloheinän ulkoilumaja

ti 1.7.            Vantaankoski, Isontammentie 15.

Tai uusi vuosi, samat virret. Ehkä molempia. Kaksi päivää kestänyt talvi on Helsingissä ohi ja taivaalta tulee jälleen epämääräistä tavaraa. Ilman meteorologian opintoja määrittelen tavaran räntävedeksi. Mutta kesää kohti mennään. Syksyllä iltarastien loputtua myös oma suunnistusvouhotukseni jäi (onneksi) varsin vähiin(tästä saattavat muut olla eri mieltä). Onneksi joulun aikaan pääsin pitkästä aikaa keskustelemaan aiheesta. Kuuleman mukaan Tampereen Venlojen viestissä kisailemassa ovat myös Varsinaiset naiset.

Omaa joukkuettamme täydennetään parhaillaan, sillä viime vuoden sijoitustamme on lisäkseni varmasti lähdössä puolustamaan vain Ellu. Nyt olisi kaikilla Alastaron Urheilujat -henkisillä; verta, hikeä ja kyyyneleitä karttamattomilla, virkeillä naisihmisillä mahdollisuus pyrkiä tasokkaaseen joukkueeseemme.

Vaikka eiliset lentispelit eivät nyt aivan mallikkaasti kaikkien osallistujien mielestä sujuneetkaan, ei matka Lauttasaareen ollut turha. Paikalla oli kymmenkunta leijalautailijaa, joita katseli ihan mielellään. Mielenkiintoiselta ja haastavalta vaikuttava laji, tekisi mieli itsekin päästä kokeilemaan. Löytyyhän niitä kurssejakin, joten joskus voisi.. Toisaalta itse en ole koskaan edes kokeillut lumilautaa, joten harjoittelun joutuisi aloittamaan todella nollista ja voisi kestää aika kauan ennen kuin pääsisin edes vähäsen eteenpäin lauta-leija -yhdistelmän avulla. Suosin kuitenkin enemmän lajeja, jotka voi aloittaa noin vain, ilman kummempia varustehankintoja tai esivalmisteluja. Uiminenkin on monesti liian monimutkaista, kun ensin pitää ajella säärikarvat, etsiä uimalasit, muistaa ottaa uikkarit mukaan ja suunnata juuri oikeaan aikaan hallille.

Otsikkokin sen jo kertoo. Blogia ei juuri ole päivitetty. Toisaalta suunnistamassakaan ei olla taidettu juuri käydä. Olen itse ollut kaksilla rasteilla Jukolan jälkeen. Syitä vähäiseen rasteilla käymiseen on ainakin itselläni muutamia; huonot kelit, kyytiongelmat, kaukaiset rastit yhdistettynä väsymykseen, väsymys yksinään(maanantain rasteille ei oikein millään jaksa mennä työpäivän päätteeksi, kun viikonloppuina on poikkeuksetta kertynyt univelkaa), keskiviikon muu ohjelma.

Edellisviikolla kävin kylläkin Vaakkoin rasteilla ja tykkäsin kovasti. Tähänastisista rasteista kauneimmat maisemat ja parhaimmat mustikkapaikat. Jäinkin nauttimaan metsän annista muutamaan otteeseen. Kyseessä olivat aluerastit, joilla tämän kesän kokemusten perusteella tykätään piilottaa rasteja. Iltarasteilla rastit ovat yleensä melko selkeissä paikoissa, mutta aluerasteilla joutuu välillä lähes kiskomaan kuusenoksia rastin päältä pois (ehkä hieman liioitellen..). En viimeksi varsinaisesti pummannut kertaakaan, mutta jouduin etsimään muutamaa rastia melko kauan. Täydellisen nöyryytyksen hetki sattui, kun ohitseni juoksi arviolta 8-vuotias poika. Jouduin seuraamaan häntä hetken, tai siis yritin seurata, koska en ihan tarkalleen tiennyt mihin piti mennä. En tietenkään pysynyt perässä. Näin kyllä pojan uudelleen viimeiseltä rastilta kohti maalia lähtiessäni. Kaveri oli tainnut pummata ja juoksi etsiskelevän näköisenä suunnilleen rastin suuntaan. Hetken jo mietin josko neuvoisin poikaressun väärään suuntaan(kjeh kjeh), mutta sitten yritin kädelläni vihjata, että oikeaan suuntaan oli kaveri menossa. Olin tällä kertaa sijoituksissa toiseksi viimeinen ajan saaneista, aika vakio mulle.

Nastarit osoittautuivat kyllä lyömättömiksi Vaakkoin kosteikoissa. Vaikka jaloissa loiskui, vesi ei tullut kertaakaan läpi. Ihmeellistä. Mietin tosin, että ehkä pitempivartinen kenkä olisi ollut parempi, koska nyt tuntui siltä, että nilkka voi muljahtaa melko helposti paikoiltaan epätasaisessa maastossa. No, ehkäpä vain teippaan jalat seuraavalla kerralla. Kalliolla en tiedä miten oikein toimisin, kun tuntuu, että kulutan nastarit parissa kerrassa loppuun. Huomiset rastit taidan skipata ja mennä Lauttasaareen pelailemaan, kunhan vain tuo kesämyrsky tuosta laantuu.

Yritän purkaa tänne mahdollisimman paljon suunnistukseen liittyvää juttua, koska viimeisen kahden päivän aikana on käynyt toistuvasti niin, että selostan suunnistukseen liittyvää tarinaa kunnes keskustelukumppanissa/neissa näkyy selviä mielenkiinnon menettämisen piirteitä.
Kuten olen ehkä tännekin kirjoittanut, suunnistus on mielestäni (ainakin vielä) ehkäpä maailman epäeroottisin laji tai ainakin aika lähellä top kymppiä. Ennen kuin itse kiinnostuin ko. lajista suhtautumiseni lajiin oli lievän nihkeä. Pystyn vieläkin sanomaan ihan ääneenkin, että suunnistus ei ehkäpä yleisellä tasolla ole paras small talkin ylläpitäjä. Olen kuitenkin menettämässä otetta sosiaalisesti hyväksyttävästä määrästä suunnistusjuttuja. En tiedä sitten onko kysymys siitä, etten normaalistikaan pysty kertomaan yhtään asiaa alle kymmenessä minuutissa (nyt siis puhutaan minimipituudesta, pystyn kyllä jatkamaan melkoisen monesta aiheesta kunnes keskustelukumppani vihdoin keksii keinon pelastautua puhetulvan keskeltä), mutta suunnistuksesta tarinaa riittää loputtomiin. Jostain kumman syystä se on myös ensimmäinen aihe, joka nykyään tulee mieleen kun vastaan kysymyksiin: mitä kuuluu?, miten kesä on mennyt?, mitä harrastat? (työhaastattelussa), mitä huomenna?

Luin äsken vanhoja kirjoituksiani ja muistin, miten alkukesästä ihmettelin, miksi isäni pyysi ottamaan kartan mukaan kotiin. Kesäkuun alussa otinkin sitten omatoimisesti kartan mukaani serkun ylioppilasjuhliin. Olen niitannut väliaikakuitit kiinni karttoihin, jotta voin niiden avulla muistella reitin sujumista/takkuilemista.

Tosiaan, pari kertaa olen lyönyt kirveeni kiveen suunnistusjuttujeni kanssa oikein kunnolla:

1) työhaastattelussa; "no joo, sulla on aika paljon noita järjestöjuttuja, mitä muuta teet vapaa-aikanasi?" *hetken ankaraa mietintää*, sitten: "no oon aloitellut suunnistusta aiotaan osallistua venlojen viestiin jne jne jne.." haastattelija ei selvästikään ollut suunnistuksen ystävä, vaan näytti siltä, että sen mielestä oon ehkä yks maailman tylsimmistä ihmisistä. No, se haastattelu meni muutenkin niin kehnosti, että eipä haittaa. *

2) Vaihtotuttujeni kanssa jutellessa. Kuunneltuaan "kiinnostuneina" tovin tai toisenkin, yleisin kysymys on: "niin mitä se orienteering ihan tarkalleen on? Oon ehkä joskus nähnyt telkkarissa" Niin, suunnistus ei ole se kaikkein laajimmin levinnyt harrastus..

3) eilen törmätessäni tuttuun pariskuntaan alennusmyyntien yhteydessä. Kysyin kyllä ensin kohteliaasti mitä heille kuuluu (olivat lähdössä ulkomaanmatkalle, en jaksanut kuunnella kovin tarkkaan). Sitten kerroin antaumuksella jukolasta, aiemmasta suunnistuskokemuksestani, varustehankinnoista jne jne jne. Pari osoitti uskomatonta kärsivällisyyttä kaikkien henkkamaukkarättienkin keskellä ja erosimme kaikki ystävällinen hymy huulillamme, vaikka jälkikäteen tajusin, että ilmeet olivat kiristyneet hieman saavuttaessani jutun huipennuksen 20 minuutin pohjustuksen jälkeen..

4) Metlan kahvihuoneessa tunnelma kiristyy kummasti, kun joku lomalta palannut kysyy miten meillä meni jukolassa. Valtaosa kun kuuntelee jutun keskiverrosti kolmatta kertaa.

Onhan näitä tapauksia enemmänkin ollut.. Ja tulee varmaan jatkossakin. Tällä viikolla rasteille lähtöni peruuntui viime tingassam, mutta viime viikolla kävin Kuusijärven rasteilla testaamassa nastareita. Hyvin kulki, vaikka kosteikkoja ei sitten tietenkään tullut vastaan vaikka kuinka toivoi, ja osan matkasta hölkötteli päällystetyn tien reunassa, joten kenkien kaikki hyvät puolet eivät päässeet vielä esiin.



*emmä sitä paikkaa ois halunnutkaan :D

 Mikäli tulokset eivät enää muutu, joukkueemme viikonlopun saavutus oli sija 777/904, mukava luku muistaa. Tiputustakin tuli ainoastaan 306 sijaa, ei paha. 904 oli tosin ilmoittautuneiden joukkueiden määrä, ja maaliin pääsi hyväksytysti 797 joukkuetta. Keskeyttäneitä ja hylättyjä tulikin reippaasti, yksi kärjen joukkueista hylättiin, kun suunnistaja jätti kakkososuudella vahingossa yhden rastin väliin. Suunnistuksellisesti reitti oli "haasteellinen", mitä se sitten tarkoittaakaan. Rastimäärä ainakin hirvitti matkaan lähtiessä. Henni (aka linssilude/tv-tähti) aloitti vauhdikkaasti, minä tein omaa suoritustani ja katsoin mihin se riitti, Sanna pinkoi osuutensa lopun minkä kintuistaan sai irti ja Ellun huima ankkuriosuus nosti sijoitustamme vielä reippaasti.


"Hei mikä tää merkki on?" Hetkeä ennen Hennin lähtöä, karttamerkkien kertaus
jäi hieman viime tippaan.. Kuva: Ahti Isosomppi

Ennakkopuheiden perusteella olin kuvitellut hölkötteleväni koko matkan jonkun peesissä pitkässä letkassa pitkin vastatallottuja polkuja -toisin kävi. Aloittaessani huomasin olevani yksin keskellä metsää, iski epäilys, että ehkäpä sadat muut eivät olekaan väärässä paikassa ja minä ainoana oikeassa. Taktiikan muutos ei kannattanut. Parin huonosti menneen alkupään rastin jälkeen pääsin vihdoin itselleni sopivaan letkaan mukaan ja jolkottelin onnistuneesti pari rastia eteenpäin. Letkan hajaantuessa kaikille muille paitsi omalle seuraavalle rastilleni pyörinkin jälleen hetken orpona Simpsiövuoren(mäen) laella. Jotenkin loppua kohti helpotti, ja kaikki, yhteensä 16, rastia löytyivät. Aikaa reilun viiden kilsan lenkkiin sain kulumaan lähes kaksi tuntia, mutta maalissa tuntui silti hyvältä.

Viikonloppu oli kaikesta hauskuudestaan huolimatta rankka. Univelkaa kertyi vähän liikaakin ja eilen kotiin tullessani ei kyllä paljon ajatus enää kulkenut. Tänne voisi kirjoitella enemmänkin Jukolasta, ehkäpä kilpasiskot voisivat jakaa omia tuntemuksiaan. Sanna lupasi laittaa kuvia, jotta saadaan todistusaineistoa, että ihan oikeasti oltiin kisassa. Mutta ei sitä, missä näytänkin paksulta enkä sporttiselta, kuten kuvittelin. Ostin muuten kisahuumassa nastarit, joten en aio harrastusta tähän lopettaa. Nyt pitää kuitenkin antaa Jukolan olla ja lähteä hoitamaan tosielämän velvollisuuksia.

Kiitos tytskät, personal trainer ja koko "Virtasten" porukka, Alastaron tukijoukot, joukkueenjohtaja H.Pelli, joka Jukolassa eli lähes joka hetken kanssamme, VSO-joukot ja muut ! Olin aika epäileväinen osallistumisen suhteen alussa, välissä ja vähän ennen starttiakin, mutta nyt olo on suorastaan harras. Olisittepa nähneet mut eilen piirtämässä keskittyneesti omaa reittiäni karttaan. Olin rättiväsynyt, kamat oli purkamatta rinkassa ja nälkäkin oli, mutta ykkösprioriteetti oli kuitenkin etsiä omat rastit vielä kerran. Selostin samalla Annalle reitin kulkua, mutta jostain syystä hän ei ollut aivan yhtä innostunut. Mielessäni suunnittelin mm. kartan kehystämistä. Hanne joskus sanoikin, että suunnistajat ovat ihan hurahtaneita harrastukseensa, tai siis elämäntapaansa, ja voin sen kyllä uskoa.
Voittajien on helppo hymyillä. Nuoret martat sunnuntaina trangian äärellä.
Kuva: A.I.

Reilun tunnin päästä lähden matkaan. Nappaan Ellun kentältä, autoilen Tikkurilaan hakemaan Sannan ja Esan kyytiin ja sitten nokka kohti Lapuaa. Jännitys alkaa käydä sietämättömäksi. En saanut viime yönä kunnolla nukuttua, kuten arvelinkin. No, pitää luottaa siihen, että teltassa uni maistuu. Pohjanmaalle on luvattu aika kylmä yö, joten toivottavasti kotoa lainattu pussi pitää lämpimänä.

Katrilla oli tänään omat kisakamansa mukana Metlalla. Sillä oli tavallinen selkäreppu, jonka sisällä oli kuulemma sekä suunnistuskamat, pyyhe että makuupussi. Uskomatonta. Mun rinkka on jo ihan täynnä ja osa kamoista on vieläkin pakkaamatta. Pitää ehkä miettiä oonko ottamassa ylimääräistä mukaan.

Sain tuossa kotiin tullessani viimeiset ylimääräiset sydämentykytykset. Ilmeisesti parkkeerasin eilen hieman eri paikkaan kuin yleensä ja olin varma, että auto on tosiaan varastettu, kuten kauhuskenaarioissani tapahtui. No ei ollut, se oli vain pari ruutua normaalia vasemmalla.
Katselin eilen sprinttikisoja päästäkseni tunnelmaan ja yritin samalla tarkkailla kilpailukeskusta. Ihan uskomatonta, miten oikeat suunnistajat voivat juosta täysillä ja siinä samalla vilkuilla karttaa ja ympäristöä. Onneksi parille tyypille tuli vähän kiemurtelua. Aah, nyt on pakko lopettaa löpinät, että päästään vielä tän päivän puolella matkaan. Seuraavan kerran raportoidaankin sitten tuloksista..

..laskin aivan itse juuri nyt. Pitäisi olla jo nukkumassa, mutta ajattelin kerrankin olla ajoissa pakkaamisen kanssa ja aloitin tänään (eilen). Hankin tosiaan tänään kauniit punaiset t-paidat koko poppoolle ja Anna lainasi niihin sointuvat polvisukkansa mukaan matkaan. Eli lähinnä olenkin keikistellyt peilin edessä ihailemassa kisa-asuani. Lenkkareita lukuun ottamatta täydellistä. Lenkkarit ovat kamalat ja haisevat aivan järkyttäviltä. Jos suunnistus jatkuu osaltani vielä Jukolan jälkeen, on pakko kehittää uusi ratkaisu jalkineonegelmaan.
Uuh, alkaa jännittää. Huomenna pesen auton penkit viimeisistäkin hometahroista ja käyn huoltoasemalla. Tankkaan jo valmiiksi ettei tarvitse tien päällä jännittää miten pitkälle löpöä riittää ja renkaiden ilmanpaineetkin pitää tarkistaa. Tie on onneksi tuttu. Reittimme kulkee Hyytiälän ohitse tietä 66. Kierrämme tällä reittivalinnalla Provinssiin menijät. Hyytiälässä olisi ihanaa tehdä pikku välipysähdys, mutta tällä kertaa ei taida aikataulu antaa periksi. No, reitti on kuitenkin selvääkin selvempi, tie 66 risteää Lapualla Simpsiöntien kanssa, joten käytännössä Orivedeltä Lapualle ajamme vain samaa tietä. Helppoa. Lauantaina saa varmasti suunnistaa ihan tarpeekseen, joten mukavaa, jos menomatka sujuu ongelmitta. Minäkään en voi erehtyä. Enhän..
Toivotaan vain, että Ellu palaa matkaltaan virkistyneenä ja tervehtyneenä ja koko påppåå pystyy tsemppaaamaan täysillä.
Teltta ja trangia on pakattu, samoin muut yöpymisessä tarpeelliset välineet, kuten taskulamppu. Hyttysiä vastaan pitää varmaankin hankkia taas uudet myrkyt, koska en millään sellaisia varastoistani löytänyt. Emit ja kompassi ovat auton hanskalokerossa ihan vain sen takia. etten ala stressata niiden unohtamista ensi yönä.
Vielä kun jostain saisi kasetteja matkaa varten, nissanin varustelu kun ei tunne sellaista keksintöä kuin cd. Kai siihen saisi mp3:n viritettyä, mutta virittelyyn tarvittaisiin virittäjä ja sellaista ei tällä hetkellä talouteemme kuulu. Ai niin, kauhuskenaarioni(nro 1005) on, että nissan pöllitään juuri, kun olen saanut sen pakattua ja pitäisi lähteä reissuun. Pitää varmaan käydä hakemassa se emit sieltä hanskalokerosta vielä ennen nukkumaanmenoa.

Blogia perustettaessa lupailin myös lisää kuvia sivuillemme, mutta eihän minulla onnettomalla ole kameraa. Kuviakaan ei siis ole. Olen kyllä päättänyt nakittaa jonkun ottamaan itsestäni kuvan välittömästi venlat suoritettuani. Sen voisi kokeeksi laittaa johonkin seuranhakupalstalle. Jos joku oikeasti vastaisi, kyseessä täytyisi olla todella rakkautta ensi silmäyksellä -tapaus (tai sitten vain jotenkin todella oudosti perverssi).

Tänään olisi kameralle taas ollut käyttöä. Olimme Solvallassa Iltarasteilla. Helpot rastit, minäkin pääsin maaliin ja vieläpä ihan ok ajalla, Sanna suurin piirtein samoissa ajoissa. Puolitoista tuntia on mulle saavutus. Liekö sitten Niko-ystäväiseni* mielestä sää ollut vielä tänäänkin tukalan kuuma vai miksi miekkonen oli päättänyt tuulettaa paikkojaan hyvin ilmastoitujen suunnistushousujensa avulla. Housuihin oli ilmeisesti viime kaudella ilmaantunut repeämä. Repeämiähän on monenlaisia. Tämä oli sellainen todella suuri repeämä. Housujen tuuletusaukko kattoi koko takasauman ja jatkui siitä haarojen kautta toisen jalan pohkeeseen. Niko huomasi kyseisen ilmiön ollessamme Keimolassa rasteilemassa. Silloin muita housuvaihtoehtoja ei ollut, joten yritin olla ymmärtäväinen ja laskea asiasta leikkiä. Olin kyllä sitä mieltä, että niissä varusteissa ei ko. henkilöä olisi ehkä tullut maastoon päästää ja lupauduin jopa paikkaamaan housut ompelukoneellani. No eipä siinä vielä kaikki, tänään Iltarasteille saapuessani huomasin, että tuuletusaukko oli yhä voimissaan. En tiedä tunnistinko ensimmäisenä Nikon vai ne samat harmaat kalsarit, jotka jo Keimolassa havaitsin. Tämä ei mene enää unohduksen tai vahingon piikkiin. Niko senkin pervo, haluat paljastella itseäsi kaiken suunnistuskansan nähden. Suurin kysymys on kuitenkin se, miksi laitoit harmaat perustylsäkalsongit jalkaan. Esim. mustat pitkät alushousut olisivat hieman pelastaneet tilannetta tai edes mustat bokserit. En ollut ainoa, joka huomasi asian, vaan sekä karttajonossa että maalissa myös ohikulkijat kommentoivat tätä hieman Suunnistusliiton säännöistä poikkeavaa pukeutumista.

Katselimme rastien päätteeksi Markkiksen kanssa Suunnistajan kaupan valikoimia. Sanna haluaa trikoot ja mahdollisesti juomavyön ja minä löysät pökät. Myyjän naama paljasti, että Jukolaan tulee huipputarjouksia, joten emme ostaneet vielä mitään.


* nimi ehkä muutettu 

Jukolan kisatoimistosta vastattiin älyttömän nopeasti, kokeilin piruuttani spostitse. PJ-teltat pystytetään alkuviikosta, joten perjantaina pääsemme tutimaan ruskeanvihreään maastomajaamme. Omat kupolit voi jättää kotiin. Mukavuudenhalussa Henni ja allekirjoittanut jupisivat eilen trangialla kokkaamisen hankaluudesta, kun juoksevaa vettä ei ole käytössä ja tiskivedenkin joutuu lämmittämään samalla välineellä, jolla itse kokkaus tapahtuu. Katsotaan nyt josko turvautuisin Jukolan ravintolateltan antiin. Otan kuitenkin trangian mukaan. Huomenna voikin sitten alkaa tarkastella viikonlopun sääennusteita. Pidän kyllä kädent kyynärpäitä myöten ristissä poudan puolesta. Tosin en yleensä ole onnekas säiden suhteen, sen todistavat perinteikkäät grillijuhlieni aikoihin ajoittuvat räntäsateetkin.

Joukkueemme starttaa numerolla 471/904, aika hyvin siis. Siinä onkin Hennillä kipittämistä ettei jää jalkoihin alkusuoralla. Kannustan hiomaan aluspurttia. Katselin tuossa viime vuoden tuloksia ja tuolle sijoitukselle tullut joukkue käytti yhteensä aikaa vajaat viisi tuntia. Pari ekaa osuutta meni alle tunnin. Voipi olla, että tipumme sijoituksessa hieman reilun 400 sijaa. Eniten tässä nyt kai jännitetään sitä, löydämmekö ylipäätään kaikki rastit ja ehdimmekö ennen maalin sulkeutumista takaisin.

Kisapaidat on vieläkin hankkimatta. Ehkäpä jätän nyt housujen hankkimisen itse kisatapahtumaan, mutta ne paidat, ne paidat. Eilen keskusteltiin väristä punainen? Mä EHKÄ ehdin kaupungille keskiviikkona, mutta mieluusti voisi joku muukin ne hommata. Eli ihan perus-t-paidat, samaa väriä vaan kaikille. Jotkut sointuvat aurinkolipat ois kyllä kanssa tosi jees. Otan varoiksi kangastussit mukaan matkaan, jos halutaan kirjoittaa jotain.  

Vaikka olenkin raportoinut lähinnä epäonnistumisista treenauksen yhteydessä, huomattava muutos on tapahtunut. Nimittäin lenkkareissani. Nykyään ne eivät haise enää jalkahielle, kuten vielä kuukausi sitten, vaan märälle koiralle. Olen ottanut taktiikakseni väistellä rasteilun aikana kosteikkoja kunnes saavutan pisteen, jossa

a) kastelen vahingossa jalkani ensimmäisen kerran (esim. ojan epäonnistunut ylitys, mättäältä horjahtaminen)
b) olen niin väsynyt, kuumissani ja eksyksissä etten välitä ja jalkojen kastumisen aiheuttama ketutus vain lisää suunnistuskerran riemua ja itsesäälissä rypemistä, joissain tapauksissa myös viilentää mukavasti

Joka tapauksessa jossain vaiheessa jokaisia käymiäni rasteja olen saanut lenkkarini läpimäriksi. Soistuneiden alueiden ja yleisen hikoilun yhteistuoksu on siis märkä koira. Olenkin halunnut lemmikkieläimen. Toivottavasti lenkkarini eivät sentään ala liikkua itsestään, homeisessa autossa on jo tarpeeksi kestettävää, kasvusto tossuissa voisi aiheuttaa totaalisen liikkumisen lopettamisen. Olen tähän asti ollut sitä mieltä, että vain pellet välineurheilevat (samaan tyyliin kuin lempisanonnassani "rumat ne vaatteilla koreilee"), mutta nyt alan ymmärtää vain suunnistukseen tarkoitettujen kenkien idean. Samoin suunnistuksessa käyttämäni vaatteet ovat saaneet "mielenkiintoisen" uuden tuoksun. Ai niin, vesipulloni haisee samalle, kuin isän hiihtokerrasto. Ei siis varsinaisesti ruusulle.

Tunnin kuluttua suuntaan kohti Östersundomin rastimaastoa. Tarjoan samalla kyydit Metlan Katri-kaverille ja Herttonäsin nuorelle lupaukselle Sanna SM Markkikselle. Olen päässyt jo yli maanantain aiheuttamasta tuskasta ja päätin sittenkin suunnata vitoselle. Otan tosin tällä kertaa kännykän mukaan metsään, voin sitten soitella apuja mikäli aika näyttää taas umpeutuvan.

Käsittääkseni kun funtio derivoidaan ja derivaatta saa arvon nolla, kyseessä on kohta, jossa funtion kasvu on nolla, esimerkiksi funktion minimi- tai maksimikohta. Tämän päivän suoritukseni iltarasteilla oli toivottavasti tämän kesän suunnistuksien kohta, jossa derivaatta=0. Olikos se nyt niin, että derivaatan derivaatan ollessa positiivinen, kohta on aallonpohja. Illan suoritus nimittäin toivon mukaan oli kesän surkein tulos. Tai mikä tulos se nyt on, jos keskeyttää. Joo, eli keskeytin. En vaan millään löytänyt yhtä rastia, vaikka kyselin muiltakin ja yritin seurailla toisia suunnistajia. Ajantajukin oli kadonnut ja suuntavaisto sekaisin. Tajusin lopulta, että vaikka lähtisin saman tien kohti maalia, en ehdi ennen maalin sulkeutumista. Säälittävää. Taidan keskiviikkona yrittää neljän kilsan lenkkiä, jospa onnistuisin hitusen paremmin. Rakkaat kilpasiskot; tämän illan fiiliksillä voin luopua ilomielin koko leikistä. Todella masentava tulos. Metsässä tuntui vain siltä etten tosiaankaan tiedä yhtään mitä olen tekemässä. 

Okei, oon nyt viettänyt parikymmentä minuuttia viime vuoden tulosten parissa. Mä en tule koko kisaan. Ei ole realistista olettaa, että viikossa tapahtuisi ihme. Mä en selviä tuolta metsästä missään järkevässä ajassa pois. Toivottavasti kaikki ovat nyt hyväksyneet sen seikan, että mun osuuden jälkeen ollaan yhteislähdössä. Ajattelin ensin, että tavoitteeni olisi noin puolitoista tuntia, mutta ei se taida riittää mihinkään. En tiedä mitä tehdä, itkettää jo valmiiksi. Eikä tää oo nyt mitään stressiä sijoittumisesta vaan siitä, että ylipäätään löydän omat rastini. Voin jo kuvitella ne epätoivoiset hetket metsän siimeksessä.. Ai niin, eilisen metsäilyn jäljilä mulla on alkavat penikat. Mitenköhän käy ensi viikon kolmien rastien jälkeen.

No, ajattelen käytännön järjestelyitä, jospa se helpottaisi. Pyydän viikonloppuna mukaani trangin. Otan teltan mukaan, Ellu tuokoon muovia sateen varalta. Tulen autolla, lähdetään perjantai-illalla heti, kun porukka saadaan koolle. Ollaan Lapualla arviolta klo 22. Juoksujärjestys voidaan ilmoittaa vasta lauantaina. Käyn ostamassa suunnistuspökät asap. koska eilen meni hermo metsässä takertuvien housujen kanssa. Nyt olisi sitten mahdollisuus toivoa väriä. Kannatan mustia tai tummansinisiä. Viimeksi hintoja tsekkaillessa ne maksoivat 23 euroa. Voisin käydä myös Budget Sportissa piheilemässä. Saamme lainaan emitit ja varmaan kompassitkin.

Ensi viikolla luvassa siis kolmet treenit: maanantaina, keskiviikkona ja lauantaina.

No niin, tässä päivitettyä listausta jäljellä olevista rasteista ennen Venloja. Nyt messiin, kaikki.

Iltarastit:
ma 28.5 Pirttijärvi
ma 4.6 Luukki
ma 11.6 Solvalla

Aluerastit:
ke 30.5 Keika:n maja
ke 6.6 Östersundom
ke 13.6 Kolmperä, Kiimassuo

Itärastit:
la 2.6. Kulloo
la 9.6. Laajasalo, Tahvonlahti

Iloisia uutisia: Marimekko lahjoittaa jokaiselle maaliin päässeelle venlalle pesukintaan!! Pesukintaan kuva mielessä, nyt viimeistään nuoret martat metsään treenille, mars mars. Jotenkin tulee vain mieleen, että pesukintaalla kehoitetaan suunnistajattaria käymään pesulla mahdollisimman pian, vaikka kaikkihan tietävät, etteivät naiset hikoile tai jos hikoilevat, niin hiki tuoksuu kuitenkin ruusuille.

Kävin tosiaan Paloheinän rasteilla tänään. Porukkaa oli kuin pipoa, parkkipaikka oli aivan tukossa ja metsässä kulki melkoiset vastatallatut polut. Ero Hannen peesissä suunnistamiseen verrattuna oli huima. Unohdin kaikki hyvät neuvot ja lähdin touhottamaan metsään sen kummempia ajattelematta. Seurauksena olivatkin pitkähköt pysähdykset kartan tutkimisen merkeissä. Noin puolivälissä onnistuneen reittivelinnan jälkeisessä huumassa onnistuin kadottamaan täysin itseni kartalta. Ongelmaksi koituivat lukuisat ulkoilupolut, jotka karttaan oli merkitty osa valaistuina, osa ei. Maastossa todellisuus oli toinen. Käytin lopulta yhteen lyhyehköön rastiväliin 30 minuttia ja aikaa olisi kulunut luultavasti vieläkin enemmän, ellen olisi nähnyt toista rastia ja käynyt ottamassa sieltä suuntaa uudelleen. No, tätä sattuu. Tietysti samaan syssyyn onnistuin kaatumaan kerran ja lyömään varpaani kiveen, mikä aiheutti tykyttävää kipua. Harkitsin vakavasti keskeyttämistä. Ei vain luonne antanut periksi -onneksi.
 Loppupuolella aloin pelätä etten ehdikään ennen maalin sulkeutumista takaisin. Olin valinnut varmuuden vuoksi vain neljän kilometrin lenkin, että varmasti ehtisin ajoissa takaisin. Olipa pitkät neljä kilsaa, melkein läkähdyin toiseksi viimeiselle rastille hölkytellessäni. Aikaa kuluin yhteensä 1h40 minuuttia, aika huono tulos. No joka tapauksessa, vaikka heti rastien jälkeen tuntui pahalta ja erittäin epävarmalta, nyt olo on jokseenkin innostunut. Nyt on oikeasti vain treenattava niin paljon kuin ehtii.

Osakunnan joukkuekin saatiin kokoon, joten jukolan viestissäkin riittää jännitettävää. Kuvittelen jo itseni loikoilemassa makuupussiin kääriytyneenä maalialueen lähistöllä. Mulla on nyt sitten se Paloheinän kartta ja rastit ovat maastossa ensi maanantaihin asti. Ajattelin käydä huomenna uudestaan katsastamassa muitakin reittejä.

Hei ja hoi, tänään iltarasteillaan Paloheinässä, Uppsalassa vietetty pitkä viikonloppu vaatii rentoutumista ja luonnon rauhaa. Lähden itse autolla ja pari paikkaa olisi vielä jaossa, joten ilmoitelkaa, jos kiinnostuitte. Lähtö on auki 18:30:een, mutta ajattelin autoilla paikalle jo hyvissä ajoin, siinä puoli kuuden paikkeilla. Markkis hoi, vieläkö olet tulossa?? Soitah..

..koska käytössäni on ferrarinpunainen nissan sunny. Tuolla peltisellä ratsullani karautan kohti uusia haasteita, kuten iltarasteja.

Äiti ja isä ovat löytäneet tiensä blogiimme. Ovat ilmeisesti olleet hieman häpeissään näistä jutuista, koska eivät aiemmin maininneet, että käyvät tätä lukemassa. Tai sitten vain halusivat vakoilla puuhiamme. Onneksi en ole sortunut valehtelemaan käymistäni rasteista, olisin jäänyt nolosti heti kiinni. Hyvä puoli asiassa on se, että sain käyttööni pikkusiskon viimekesäisen kesämenopelin aka auton rasteille pääsemisen turvaamiseksi. Pelkääjän paikalla ja takapenkillä on tilaa yhteensä neljälle suunnistusmieliselle, joten nyt vain ilmoittelua mulle, niin lähdetään porukalla metsään.

Tänään kakkostiellä ajellessani jouduin kyllä pariin otteeseen todella toivomaan, että pääsen ehjin nahoin takaisin tapuliin. Kokemukseni mukaan kakkostiellä autoilevat kaikkein typerimmät kuskit. Ohituspaikkoja on vähän ja npeusrajoitukset vaihtelevat tiheään risteysalueiden takia. Vähänkin vanhemmat autot on ilmeisesti pakko ohittaa heti riippumatta ajonopeudesta. Niinpä tänäänkin jouduin pariin otteeseen jarruttelemaan, esaadakseni sitten pari autoa loppumatkan ajaksi ajamaan edessäni. Tai sitten nissanin pakokaasujen hengittely oli vain niin ylivoimaista, että ohi oli päästävä.

Hieman toisenlaisia vaaratilanteita koin Outin kanssa lauantaina, kun saavuimme Oripään kautta Alastarolle. Juuri ennen Alastaroa alkoi haista aivan käsittämättömän pahalle. Jokakeväiseen sianpaskanhajuun tottunut nenäni koki aivan uudenlaisia elämyksiä. Haju oli niin kuvottava, että alkoi oksettaa ja oli oikeasti ihan pakko pitää nenästä kiinni. Outilta kuulemma valui vedet silmistä hajun aiheuttaman kirvelyn seurauksena. Nauroimme, miten tällainen haju on vaaratekijä liikenteessä, koska kuskin on PAKKO pitää nenästä kiinni eikä näin olleen molempia käsiä ole mahdollista pitää ratissa. Hetken päästä tiellä nökötti este, nimittäin toooosi iso peruna (?). Yhdellä kädellä ajaen perunaa oli luonnollisesti normaalia vaikeampi väistää. Kuvittelimme jo Loimaan lehden tähtireportteri J. K. M:n kirjoittaman lehtijutun, jossa Outi komeilisi puolen sivun kokoisessa kuvassa yhdessä kohtalokkaan perunan kanssa. "peruna aiheutti vaaratilanteen Alastarolla".
Maaseudun rauhaa ei voita mikään. Varsinkin, kun antennissamme oli jotain häikkää. Eipä olleet turhaan jääkiekot taikka euroviisut häiritsemässä. Tosin isän kiroilu ja katolla kiipeily hieman kiristivät tunnelmaa. Lopulta onnistuin katsomaan euroviisut netistä ja jääkiekkofinaali taasen oli pettymys, jonka todistamisen olisi ilomielin voinut jättää väliin.
Summa summarum, viikonloppu oli lopulta oikein onnistunut. Kävin lauantaina ottamassa tuntumaa pururataan ja maastojuoksuun. Totesin myös, ettei puusaunaa voita mikään ja lihaksetkin tykkäsivät saunomisesta, siitä oikeasta saunomisesta, ei mistään sakulan pelleilystä, josta maanis raportoi. Tuli myös kesäinen mieli.

Jepulista vaan, tällä hetkellä alkavat Pirkkolan urheilupuistossa Iltarastit, joille olin kyllä kovasti menossa, mutta täällä vaan kökötän kotona. Tänään on vaan ollut muuta menoa ja tällä hetkellä olo on kumman kuitti. No, huomasin ilokseni, että rastit pidetään maastossa viikon ajan rastien jälkeen. Päätin siis mennä vasta huomenna ja ehkä myös perjantaina. Kartan voi ostaa Suunnistajan kaupasta. Sinne siis. Miten on Markkis ja muut, kiinnostaako tällainen ratkaisu? Lauantaiset itärastit ovat Laajasalossa, mutta olen ajatellut mennä äitienpäivän viettoon kotikotiin. Oijoi, mitäköhän tästäkin tulee..

Alla pk-seudun, lähinnä Helsingin, iltarasteja, joihin osaan ja pystyn menemään julkisilla. Kaikki halukkaat mukaan, laittakaapa vaikkapa kommentteihin kiinnostuksianne. Edelleen toivoisin autoilijoita mukaan, jolloin voisin lähteä Turuntien varteen sekä myös Espoon ja Vantaan metsiin.

Ke 2.5. Aluerastit, Kumpula klo 16:30-18:30
Ma 7.5. Iltarastit, Pirkkolan liikuntapuisto klo 17-18:30
La 12.5. Itärastit, Laajasalo klo 11-13
La 19.5. Itärastit, Myllypuro klo 11-13
Ma 21.5. Iltarastit, Paloheinä klo 17-18:30
Ti 22.5. Iltarastit, Kattilajärvi klo 17-18
La 9.6. Itärastit, Laajasalo klo 11-13

Voipi olla, että tuolta on jäänyt yksi jos toinenkin mahdollisuus kirjaamatta, lisätkää, jos sellaisia huomaatte. Näille kaikille kuitenkin suorastaan pitää osallistua. Hennin kanssa harmiteltiin sitä, ettei torstaisin taideta tässä lähialueella järjestää rasteja, kun Henni siippansa kanssa saapuu loppuviikoksi Helzinskiin. Muuten olisimme tietysti lähteneet suunnistamaan. Ehkä tyydymme jälleen kerran mielikuvaharjoitteluun ja taktiikan hiomiseen. Ehkäpä päätämme myös salaisessa tapaamisessa juoksujärjestyksen..

Hedonistisen viikonlopun (vaikka välillä sattuikin) jälkeen on aika taas palata treeniaikatauluun. Päätinkin, että tällä viikolla menen ainakin kerran rasteille. Harmi vaan, että iltarastit järjestetään maanantaisin, jolloin itselläni on vaikeuksia päästä alkavan viikon tahtiin. Tsekkasin kuitenkin paikan, rastit pidetään tänään Luukissa. Aikaa reissuun kotoani menisi puolitoista tuntia, sisältäen junamatkailua ja kaksi-kolme bussinvaihtoa. Liian vaikeaksi meni tällä kertaa. Ehkä tänään menen lenkille, torstain sählyturnaus pelottaa. Kiintiönaisena minua on pakko pitää kentällä edes jonkin verran. Lauantaina tehtäväkseni annettiin vastustajan vahingoittaminen, seison siis maalimme kulmalla ja tönin vastapuolen hyökkääjät kumoon yksi kerrallaan. Pitäisi olla rohkeampi ja tuoda omia kykyjään enemmän esiin.

Kiintiönaisen osa on epäkiitollinen, kukaan ei kuitenkaan syötä ja jos sattuu pallon saamaan, paineet ovat kasvaneet niin koviksi, ettei pysty toimimaan järkevästi vaan toimii yleisten odotusten mukaan ja tekee oman maalin. Tästä puhuttiin myös Liza Marklundin ja Lotta Snickaren kirjassa Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan. Kirjassa kuvattiin nelimaalipeliä. Pelin aikana erään lyöntivuoroon tulleen tytön kohdalla katsomossa ollut mies huusi pojalleen: "mene lähemmäs, ei tuo kuitenkaan lyö pitkälle". Tyttö nosti hammästyneenä päätään ja veti hudin. Tästä eteenpäin koko kenttä siirtyi aina lähemmäs, kun tytöt tulivat lyöntivuoroon, poikien kohdalla kävin päinvastoin. Seurauksena oli, että tytöt löivät entistä huonommin, pojat entistä paremmin. Tällä tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu, sisuuntuneet tytöt pitivät kesän aikana omia harjoituksia ja olivat kauden lopussa joukkueen parhaita pelaajia. Toinen vaihtoehto olisi varmaankin lopettaa harrastus kokonaan. Aina kannustaminenkaan ei toimi, kuten "kannustaja" ehkä ajattelisi. Kun pelitilanteessa, esimerkiksi sählyssä, sattuu juoksamaan toiseen suuntaan, kun pallo osuu selkään ja vieriin oman joukkueen pelaajalle, on erittäin ärsyttävää, että joku kehtaa huutaa jotain hyvästä pysäytyksestä ja syötöstä. Moinen aliarviointi ottaa päähän kerta toisensa jälkeen.

Huh, kävin katsomassa Myllypuron rastien tulokset. Olin sijalla 60/62. Ihan hyvä.. Sydän pamppaillen syötin nimeni googleen, olin ihan varman, että totuus pompahtaisi ruudulle ensimmäisenä hakutuloksena. Ei onneksi pompahtanut. Kirjoitin sen sitten tänne.. Itärastit järjestetään lauantaina Ämmässuolla, sinnekin voisi olla hyvä autoilla. Pitää painostaa autoilevat ystävät mukaan. Jaakkohan oli innostunut..?

Isä soitti eilen. Sanoi kuulleensa, että oon ollut suunnistamassa. Tunnustin, jolloin hän innostuneella äänellä kysyi, sainko kartan mukaani. Myönsin jälleen, minkä jälkeen sain käskyn ottaa kartta mukaani, kun tiistai-iltana suuntaan kohti ikuisen auringon pitäjää ja moottoriurheilun mekkaa, Alastaroa. Melko hämmentyneenä kysyin syytä, jolloin isäni kertoi vain olevansa kiinnostunut katselemaan karttoja. Mikäpä siinä. Tämän jälkeen keskustelimme varusteistani. Yritän pärjätä tavallisilla lenkkareilla, vaikka sekä isäni että Hanne kehuivat suunnistuskenkien ominaisuutta varsinkin vedessä kahlaamisen jälkeen. Puhelun päätteeksi isäni lupasi hankkia tiistaiksi emitin mulle. Kiitti iskä, olet paras.
Tänään olen yrittänyt toipua eilen rehkitystä reilun 15 kilometrin lenkistä(en saanut nukuttua ja nyt kävely on entistäkin ankkamaisempaa) ja tehnyt matkasuunnitelmia. Tällä kertaa reissaan valtion piikkiin. Niin hyvät ystävät, taas kustannetaan yksi lysti lisää veronmaksajien rahoista. Olen nimittäin saanut kutsun, josta ei voi tai ainakaan ei kannata kieltäytyä. Loimaan käräjäoikeus odottaa keskiviikkona klo 13. Lisäkannustimena saapua paikalle toimii 200 euron uhkasakko. Jos en mene, poliisilla on oikeus toimittaa minut välittömästi oikeudenkäyntiin. Tuon kannustavuudesta voidaankin olla sitten useampaa eri mieltä. Pari tuntia luonnollisestikin hyvännäköisten poliisimiesten kanssa pillit soiden kohti Varsinais-Suomea ei kuulosta ollenkaan pahalta. Mmmmm..ja takaisin suunnistukseen..
Tärkein meinasi unohtua. Meidän KISA-ASUT. Kaavailin perjantaina erittäin pinkeää esim. uimapukumateriaalista tehtyä pastellisävyistä asua. Vaaleanpunainen, persikka ja keltainen voisivat toimia hyvin. Sellaiset, joista erottuu selluliitti mukavasti läpi. Saumat luonnollisesti venyen. Vieläkö Ellu harkitset sponsoreiden hankkimista? Mulla vaan on traumoja Leiskun aikojen Helanderin teurastamo -tekstistä takapuolessa. Ehkäpä myös se, että edustamme ihan oikeaa seuraa, saattaa rajoittaa asuvalintaa.

Personal trainer Hannen avustuksella kauden avaustulokseni on 1:46/5 km. Tuohon vaan pari kilsaa lisää ja ainakin puolisen tuntia ajasta pois, niin ollaan jo ihan hyvissä asemissa venloissa. Täytyy myöntää, että ilman valmentaja-apua ei kausi varmaankaan olisi käynnistynyt yhtä onnistuneesti. Vaikka ilma oli kuin morsian ja metsässä oli oikeastaan kiva juoksennella (ja välillä vähän kävelläkin..), en ilman avustusta olisi osannut tulkita karttaa enkä ihan aina tiennyt, missä olimme. Maasto ei tosin ollut kovin vaativaa ja rastitkin olivat aika helpoissa paikoissa, mutta joka tapauksessa, hyvä mieli jäi. Joukkueemme kaksi muuta jäsentä tavoitettiin toisenlaisen kauden, nimittäin terassikauden avajaisista Suomen Turusta. Ilmeisesti korkean paikan leiristä toipumassa olleet tyttäret nautiskelivat parhaillaan meriaamiaista jokilaivan kannella. No, metsässä saunan ja makkaran perään haikailun lisäksi päätimme käydä illemmalla Hannen kanssa vielä reittivalinnat läpi terveyden vaatiman nesteytyksen lomassa.

Sattuipa tänään suunnistusreitillemme myös teeveestäkin tuttu Jaakko Kolmonen. Emme antaneet moisen julkkiksen häiritä keskittymistämme vaan jatkoimme lähes suoraan rastillemme. Kotimatkalla mietiskelin, josko järjestäisin jonkinmoiset kaakkukahvit ensi viikonloppuna ikääntymiseni kunniaksi, mutta pitää nyt vielä miettiä. Perjantainahan kaadamme kurssia, joten en tiedä, onko minusta lauantaina leipomaan yhtään mitään saati sitten keittelemään kahvia ja jutustelemaan mukavia. Joka tapauksessa jos ne kahvittelut järjestän, niin kaikki ovat tietysti tervetulleita. 

Totuuden hetki lähenee. Viimeistään nyt on pakko lopettaa tosiasioiden kieltäminen; jos aiomme kaikki selviytyä maaliin asti Jukolassa, on rasteille lähdettävä nyt eikä 15. päivä. Ainakin täällä etelässä iltarastit alkoivat tällä viikolla. Talven aikanakin olisi ollut mahdollisuus korttelirasteille, mutta ei nyt sentään liioitella.

Markkis, revi mut mukaan, ei musta taida aloitteen tekijäksi olla tälläkään kertaa. Iltaisin mukamas väsyttää niin kovasti ettei pysty lähtemään tai on muita menoja. Eilen koin surkeudessani uuden pohjan, kun lenkin sijaan jäinkin tv:n ääreen ja söin salaa Annan sipsit. Koska huomenna iltaohjelmassa on bileet jäävät rastit väliin tällä viikolla(hohhoijaa ja niinpä niin), mutta ensi viikolla tai viimeistään sitä seuraavalla. Hannekin lähti sakulaan, joten personal trainer on estynyt potkimasta läskiä persettäni vielä tämän viikon ajan. Kyl tää tästä vielä hei..

Vaikka itsekin olen taipuvainen epäilemään takatalvea, tällä hetkellä näyttää siltä, että lenkkipolut ovat kohta lumettomia. Ainakin Helzinskissä aurinko paistaa jo suorastaan hämmästyttävän lämpimästi. Ei kai tässä muu auta, pakko lähteä lenkkeilemään. Ensimmäisiä rasteja odotellessa..
Ai niin, saako lähettää terveisiä.. Sukulaisrintamalla tapahtuu, Ulla-siskoni on koulunsa Trombit-radiossa päivittäin. Helsingissä radiota voi kuunnella taajuudella 103.1 MHz ja netin kautta osoitteessa trombit.net. Lisäksi toivotan isälle hyvää nimipäivää ja tietysti kaikille muillekin Ristoille!

Joukkueemme neljäs jäsen on tiukkojen alkukarsintojen jälkeen löytynyt. Myös ilmoittautuminen on toivon mukaan onnistunut Alastaron Urheilijoiden ja Ellun äidin henkisen ja fyysisen panostuksen tuloksena. Kiitos tukijoukot!
Kuten Ellu äsken sanoikin, lämpömittarin plusasteet kielivät siitä, että maasto alkaa hetkenä minä hyvänsä olla suunnistukselle otollisessa tilassa. Viimeistään nyt on syytä ruveta miettimään pitäisikö itsekin vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä löhöilyn sijaan lenkille. 

Olisiko syynä ollut liian kova treenaaminen, raa'an laskiaispullan syönti, värihuurujen hengittely(värjäsin illalla jostain kumman syystä hiukseni mustiksi) vai mikä, mutta viime yönä näin ensimmäisen Venlojen viesti -aiheisen painajaisunen. Meni jotenkin niin, että olimme vielä pakkailemassa kotona tavaroita, kun yhteislähdön hetki koitti. Eikä mulla ollut emittiäkään. Kaikkea sitä ihminen voikin stressata. Koko yö oli muutenkin melkoista lakanoissa pyöriskelyä (yksin, ellei banaani- ja kanadanmajavaystäviäni lasketa), syyksi tosiaan epäilen lihas- ja muita kipuja. Tällä hetkellä polvessa komeilee mustelma maanantain lätkän läiskimisen jäljiltä ja käden kaikki lihakset on jumissa eilisestä pumpista. Liikunta tekee kipeää.

Huomasin tuossa, että Markkiskin oli käynyt kommentoimassa. Tervetuloa rastiremmiin! Meitä onkin jo aika monta. Ainakin Silli ja Jake lupailivat eilen tulla mukaan ja oiskohan Lissukkakin houkuteltavissa. Hannen kanssahan tää on sovittu jo aikaisemmin.

Loimaan seudun nuoret martat saavat neuvoja moninkertaiselta Venlojen kävijältä, Hanne "salama" Virtaselta*. Hannen haastattelu julkaistaan blogissa pikimmiten, kunhan yksityisyyssuojaan liittyvät asiat saadaan selvitettyä. Hannen antamat vinkit julkaistaan jo nyt, jotta joukkueemme ehtii omaksua opit ajoissa.  

*Sukunimi muutettu tekijänoikeudellisista syistä.

No niin, nyt on sitten virallinen treeniblogimme avattu. Täällä tullaan julkaisemaan tasokasta materiaalia treenikeväämme etenemisestä ennen-jälkeen -kuvineen. Lisäksi haastatteluja, treeniohjelmaa, välinevertailua. Varmasti.